virkamiehetSosiaali- ja terveysministeriö järjesti 20.4. kuulemistilaisuuden järjestöille asiakasmaksulakiuudistuksesta, jonka pitäisi tulla voimaan 1.1.2020 samaan aikaan sote-uudistuksen kanssa. Lakiluonnosehdotuksessa on myös se kohta, että laista poistetaan hengityshalvauspotilaiden koskeva pykälä, jonka perusteella on viimeiset 56 vuotta hoidettu osaa hengityslaitetta käyttäviä.

Yhdistys toi omassa esityksessään esille, että pitää olla mahdollista jatkaa nykyistä järjestelyä siirtymäajan. Ennen kuin henkilö siirtyy vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin, pitää henkilölle olla tehtynä vammaispalvelulain mukainen kattava palvelusuunnitelma ja sen mukaiset päätökset ovat voimassa. Yhdistys ehdotti myös, että siirtymäaika olisi 4 vuotta.

Kolmeen minuuttiin rajatussa ajassa ei ollut mahdollista käydä kaikkia puolia läpi, joita yhdistys esitti kirjallisessa lausunnossaan. Se on luettavissa tästä.

jarjestoedustajat

Yhdistys  Täysin palkein -hanke Tietosuojaseloste        facebook logo button 
Liisa Rautanen, Lonkalantie 25, 09430 SAUKKOLA Väinö Auerin katu 10, 00560 HELSINKI
0500 974 794 045 1515 448
liisa.rautanen(at)hengityslaitepotilaat.fi ilka.haarni(at)hengityslaitepotilaat.fi © Hengityslaitepotilaat ry