Otteita STM:n selvityksestä

Erna Snellman, Markku Pekurinen. Erityisen kalliit ja vaativat hoidot. Erityisen kalliin hoidon, vaativan erityistason keskitettävän hoidon ja TEO:n kriminaalipotilaiksi määrittämien hoidon kustannukset vuonna 2004. Helsinki 2005. 76 s. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä, ISSN 1236-2115; 2005:18) ISBN 952-00-1770-4 (nid.), ISBN 952-00-1771-2 (PDF)

1 Tausta (s. 13-14)
Sairaalalaskutuksen uudistamista koskevassa raportissa selvitysmiehet Punkari ja Kaitokari esittävät valtion korvattavaksi hengityshalvauspotilaiden, valtakunnallisesti harvempaan kuin viiteen yliopistosairaalaan tai vastaavaan keskukseen keskitettyjen erityistason sairaanhoitotoimenpiteiden ja kriminaalipotilaiden hoidon kustannuksia (Punkari ja Kaitokari 2003). Vuotta 2002 koskevan selvityksen mukaan sairaanhoitopiireissä hoidettiin 111 hengityshalvauspotilasta kokonaiskustannusten ollessa vajaat 20 miljoonaa euroa (Männistö 2002). Vuonna 2003 hengityshalvauspotilaiden hoidon kustannuksien arvioitiin olevan jo 28 miljoonaa euroa (Pekurinen ym. 2004). Hengityshalvauspotilaiden hoidosta on säädetty asetuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (1992/912, 22§). Sen mukaan: "Hengityshalvauspotilaaksi katsotaan henkilö, joka tarvitsee hengityshalvauksen johdosta pitkäaikaista hoitoa hengityslaitteessa tai lyhytaikaisempaa hoitoa hengityslaitteessa edellyttävä hengityshalvaus, milloin se on aiheutunut poliosta tai muusta sellaisesta tartuntataudista, jonka STM katsoo polioon verrattavaksi." Asetusta on pidetty sanamuodoltaan liian väljänä, sillä potilaiden hoitoisuus jopa saman sairaanhoitopiirin sisällä voi vaihdella merkittävästi. Hengityshalvauspotilaiden erityisasemaa verrattuna muihin vaikeasti vammaisiin on myös kritisoitu. Hengityshalvauspotilaiden lukumäärien ja hoitokustannuksien tarkentamista pidettiin välttämättömänä, koska myös hengityshalvauspotilaiden hoidon kustannusvastuun siirtoa valtiolle on esitetty (Punkari ja Kaitokari 2003).

3 Aineisto ja menetelmät
3.1 Erityisen kalliit yli 80 000 euron kustannukset aiheuttava hoito (s. 16)
Hengityshalvauspotilaiden hoitoa selvitettiin osana erityisen kallista hoitoa. Sairaanhoitopiireiltä pyydettiin tiedot vuosina 2003 ja 2004 sairaanhoitopiirin hoidossa olleista hengityshalvauspotilaista ja hoidon kustannuksista.

4 Tulokset
4.3 Hengityshalvauspotilaat (s.24-25)
Hengityshalvauspotilaiden hoidon kuntalaskutus oli kaikkiaan noin 27 miljoonaa euroa vuonna 2004 ja hengityshalvauspotilaita yhteensä 135 (taulukko 5). Tiedot vuoden 2003 hengityshalvauspotilaiden hoidosta ovat liitteessä 12. Vaasan sairaanhoitopiirissä hengityshalvaushoidon kuntalaskutus asukasta kohti oli suurin 13,23 euroa ollen sairaanhoitopiirien keskiarvoon - 4,93 euroa asukasta kohti - lähes kolminkertainen. Keski-Pohjanmaalla hengityshalvauspotilaiden hoidosta johtuva kustannusrasitus asukasta kohti oli vain 0,65 euroa. Hengityshalvauspotilaan hoidon yksikkökustannus oli keskimäärin hieman alle 200 000 euroa vuodessa vuonna 2004. Yksikkökustannuksen keskiarvo oli korkein, yli 300 000 euroa, Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä ja kalleimmillaan hengityshalvauspotilaiden hoitokustannukset olivat lähes 400 000 euroa vuodessa. Sairaanhoitopiireissä oli keskimäärin 3 hengityshalvauspotilasta 100 000 asukasta kohti, mutta Vaasan sairaanhoitopiirissä oli 7 potilasta 100 000 asukasta kohti. Pohjois-Savon, Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä hengityshalvauspotilaita oli vähiten vain yksi hengityshalvauspotilas 100 000 asukasta kohti. Hengityshalvauspotilaan perustauti oli tavallisesti neurologinen sairaus kuten keskushermoston surkastumissairaus, lihasdystrofia tai monihermosairaus. Hengityshalvauspotilaiksi oli määritetty myös selkäydinvamman seurauksena halvautuneita tetrapareesipotilaita ja muutamia CP-potilaita. Yksittäisiä potilaita oli määritetty hengityshalvauspotilaaksi myös hengitysvajaus- tai uniapnea-diagnooseilla. Keskushermoston surkastumissairauspotilaiden hoidon yksikkökustannus saattoi olla lähes 400 000 euroa vuodessa (taulukko 3). Useissa sairaanhoitopiireissä potilaat hoidettiin neurologian, keuhkosairauksien tai lastentautien yksikön potilaina, mutta muutamissa sairaanhoitopiireissä hengityshalvauspotilaille oli perustettu oma hoitoyksikkö.

Taulukko 5. Hengityshalvauspotilaiden hoidon jäsenkuntalaskutus sairaanhoitopiireittäin vuonna 2004

4.7 Johtajaylilääkärien vastaukset

4.7.3 Hengityshalvauspotilaiden hoito (s. 37-38)

Johtajaylilääkärien arvioissa hengityshalvauspotilaiden hoitokustannuksien siirto valtion kustannettavaksi nousi toiseksi tärkeimmälle sijalle. Ehdoksi asetettiin kansallisten kriteerien ja toimintamallien tarkistaminen ja yhdenmukaistaminen. Hengityshalvauspotilaiden hoitoa koskevia säädöksiä pidettiin muita potilasryhmiä ajatellen epäoikeudenmukaisina ja epätasa-arvoisina. Ne haluttiin purkaa ja liittää ohjeistus muiden vaikeavammaisten potilasryhmien hoitoa koskevaan invalidilainsäädäntöön. Ongelmien katsottiin alkavan siitä, ettei hengityshalvaussairautta ole olemassa. Hengityshalvaustilan takaa paljastuu epähomogeeninen joukko eri vaikeusastetta edustavia hermostoa tai lihaksia rappeuttavia neurologisia sairauksia, tapaturman jälkeisiä neliraajahalvauksia sekä harvemmin keuhkosairauksia. Hengityksen avustamisen tarpeen suuruudesta statuksen saavuttamiseksi ei ole yhdenmukaisia kansallisia normeja. Ohjeita potilaalle maksettavasta ylläpitorahasta tai kodinomaisen hoidon sisällöstä ei ole annettu. Henkilökunnan saanti kotihoitoon on vaikeutunut samalla kun omaistyöntekijöiden työsuhde- ja muut vaatimukset tuottavat lisääntyvästi päänvaivaa. Muutamassa sairaanhoitopiirissä oli oma-aloitteisesti ohjeistettu hengityshalvaushoidon järjestelyt. Esiin nostettiin erityisesti Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä projektityönä laaditut perusteelliset ohjeet. Näitä olivat alkaneet soveltaa muutamat muutkin sairaanhoitopiirit. Osa johtajaylilääkäreistä toivoi hengityshalvausratkaisujen tekoon objektiivista valtakunnallista asiantuntijaelintä.

5.1 Erityisen kalliin hoidon kustannusten vaihtelun syyt

5.1.5 Hengityshalvauspotilaiden hoidon ongelmat (s. 41)

Hengityshalvauspotilaiden hoidosta johtuva kuntalaskutus oli vajaat 27 miljoonaa euroa ja potilaita oli kaikkiaan 135 vuonna 2004. Sairaanhoitopiirit olivat hyvin selvillä hengityshalvauspotilaiden hoidon kustannuksista ja potilasmääristä. Heterogeenisen potilasryhmän hoitoa pidettiin silti suurena ongelmana. Potilaiden hoitoisuudessa vaikutti olevan suuria eroja. Potilasmaksuasetusta pidettiin epätasa-arvoisena muita potilasryhmiä kohtaan ja moni asia oli jäänyt liian tulkinnanvaraiseksi. Nykyisen ohjeistuksen purkua ja liittämistä muuhun invalidilainsäädäntöön toivottiin. Samoin toivottiin kansallisesti yhtenäistä ohjeistusta, normitusta ja mahdollisesti asiantuntijaelintä tekemään vaikeita linjaratkaisuja. Hoitohenkilökunnan saatavuuteen ja turvallisuuteen liittyvät ongelmat nousivat myös esille. Hengityshalvauspotilaiden hoitokustannusten siirto valtiolle nousi toiselle sijalle sairaanhoitopiirien johtajaylilääkärien arvioissa.

6. SUOSITUKSET (s. 44)

Hengityshalvauspotilaiden hoito siirretään valtion korvattavaksi. Rahoitusvastuun siirto kunnilta valtiolle edellyttää, että luodaan kansallinen asiantuntijaelin laatimaan yhtenäiset normit hengityksen avustamisen tarpeelle ja ohjeet hoidon toteuttamiselle sekä hoidosta maksettaville korvauksille. Hengityshalvauspäätösten teko keskistetään kansallisesti asiantuntijaryhmälle potilasmäärän ollessa rajallinen. Hengityshalvauspäätöksen tulee olla purettavissa tilanteen muuttuessa. Säädöksissä tulee ottaa huomioon eri vaikeavammaisten ryhmien tasa-arvoisuus.