220 vuotta hengityskoneen käyttökokemusta koolla
Kesäkuun 9. 2008 kokoontui HKL:n Suomenlinnan lautan laiturille. Matka Suomenlinnaan puolipilvisenä, tuulisena kesäpäivänä oli alkamassa. Tarkoituksena oli pitää vuosikokous Viaporin historiallisessa ympäristössä.

Ravintola Panimon aulassa sitten poseerasimme yhteiskuvassa. Pyörätuoleja oli niin monta, että ihan tiiviiseen ryppääseen ei päästy.
Maittavan saaristolaispöytälounaan jälkeen siirryimme vuosikokouksen pariin kabinettiin. Kokouksen aluksi kävimme esittelykierroksen, josta ilmeni, että paikalla oli 10 jäsenen voimin 220 vuotta hengityskoneen käyttökokemusta koolla. Siinä on todistusta, että hengityskoneen kanssa voi elää omaa elämäänsä sairaalan ulkopuolella, kun tarvittavat palvelut ovat vaan järjestettynä.
Paikalla oli Porista, Seinäjoelta, Tampereen seudulta, Jyväskylästä ja pääkaupunkiseudulta jäseniä. Kokouskeskustelussa tuli esille vertaistuen tärkeys, kun kyseessä kuitenkin on tilanne, jossa on monenlaisia osatekijöitä sekä käytännön tasolla että henkisellä puolia.
Kokouksen jälkeen osa tutustui viereiseen taidenäyttelyyn sillä välin kun hallitus piti omaa palaveriaan. Takaisin lähdettäessä lautalle heitti muutaman piskon. Lauttamatkalla yritimme ihailla likaisten lasien läpi satamassa ollutta Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian purjealusta Götheborgia.
|